Article on other languages:
- Fluit
- فلوت
- Suling
- Флейта
- Flauta
- Flétna
- Ffliwt
- Fløjte
- Flöte
- Flööt
- Φλάουτο
- Flute
- Flauta
- Fluto
- Txirula
- فلوت
- Flûte
- Fluit
- 플루트
- ‘Ohe_kani
- Flauta
- Flauta
- חליל_צד
- Flòuto
- Fleita
- Ajaksípos_hangszerek
- Флејта
- Fluit_(muziekinstrument)
- 笛
- Fløyte
- Fløyte
- Flet
- Flauta
- Fleut_(Mussik)
- Flaut
- Sirinka
- Флейта
- Flute
- Flavta
- Флаута
- Flöjt
- వేణువు
- ฟลุต
- Sáo_ngang
- Flüt
- Флейта
- 笛
 |
del.icio.us |
 |
Digg |
 |
Furl |
 |
|
 |
Rojo |
| Add to OnlyWire |
Huilu on puupuhaltimiin kuuluva soitin, jossa ääni syntyy soittajan puhaltaman ilmavirran osuessa terävään reunaan, jolloin putkessa oleva ilmapatsas alkaa värähdellä. Äänen korkeus määräytyy värähtelevän ilmapatsaan pituuden mukaan. Ilmapatsaan pituutta voidaan yleensä säädellä sormireikien tai männän avulla. Huilunsoittoon erikoistunutta puupuhaltajaa kutsutaan huilistiksi. Poikkihuilut muuttuivat metallisiksi 1800-luvulla, ja nokkahuilut tehdään nykyään usein muovista. Metallisissa ja muovisissa huiluissa on selvästi erilainen ääni kuin puisissa.
Puhallustavan perusteella huilut voidaan jakaa kahteen ryhmään:
- Poikkihuilut
- Nokkahuilut
Poikkihuilu
Poikkihuiluja on erikokoisia, mutta yleisin on huilu, jonka ääniala on c1- c4. Piccolohuilu on poikkihuilu, mutta normaalia puolet lyhyempi eli oktaavia korkeaäänisempi. Poikkihuilussa puhalletaan soittimen päässä olevan ääniaukon yli (poikki) siten, että ilmavirta osuu aukon vastakkaisella puolella terävään reunaan. Tämä puhallustapa on huomattavasti vaikeampi kuin nokkahuiluissa, mutta mahdollistaa erittäin monipuoliset ilmaisumahdollisuudet, sillä soittajan on mahdollista hallita ilmavirran määrää, painetta, nopeutta sekä suuntaa ja muotoa. Tämäntyyppisiä huiluja ovat muun muassa varsinainen poikkihuilu, puuhuilu, japanilainen shakuhachi ja panhuilu. Poikkihuilut ovat useimmiten hopean värisiä, mutta kultaisetkaan eivät ole harvinaisuus. Hopeiset huilut ovat oppilashuiluja ja kultaiset ammattihuiluja. Hopeiset maksavat noin 600 eurosta ylöspäin. Ammattihuilut voivat maksaa jopa useita kymmeniätuhansia euroja.
Nokkahuilu
Nokkahuilussa puhalletaan erityiseen suukappaleeseen (nokkaan), joka ohjaa ilmavirran ääniaukossa olevaan terävään kulmaan. Puhallustapa on erittäin helppo, mutta ilmaisumahdollisuudet vähäiset, sillä soittajan on mahdollista hallita vain ilmavirran nopeutta. Usein kouluissa harjoitellaan nokkahuilun soiton alkeita. Tämäntyyppisiä huiluja ovat muun muassa varsinaiset nokkahuilut, okariina ja irlantilainen tinapilli. Myös musiikissa joskus käytettävät pillit kuuluvat enimmäkseen tähän ryhmään, esimerkiksi pajupilli. Tarkka rajanveto soitinten ja merkinanto- tai metsästysvälineiden välille on kuitenkin vaikeaa. Puhekielessä pilleiksi kutsutaan usein kaikkia puupuhaltimia ja puupuhaltajia pillipiipareiksi. Nokkahuilu oli tärkeä soitin taidemusiikissa vielä 1700-luvulla. Esimerkiksi monet Bachin sävellykset, joita soitetaan nykyään usein poikkihuilulla, oli alun perin sävelletty nokkahuilulle. 1800-luvun alkaessa nokkahuilu oli enää lähinnä harrastelijoiden soitin eikä sitä ollut mukana missään orkestereissa. Nokkahuiluja on myös erilaisia. Korkeaäänisimmästä matalimpaan lueteltuna ne ovat: sopranino-, sopraano-, altto-, tenori- ja bassonokkahuilu.
Huilu eri musiikintyyleissä
Huilu on tärkeässä asemassa klassisessa musiikissa, ja sitä käytetään runsaasti myös kansanmusiikissa. Jazz-musiikissa huilu on myös usein käytetty soitin, joskin saksofoni on jazzissa huilua huomattavasti yleisempi puhallin. .
