Sähköbasso

Article on other languages:

del.icio.us del.icio.us
Digg Digg
Furl Furl
Reddit Reddit
Rojo Rojo
Add to OnlyWire
Tyypillinen nelikielinen sähköbasso.
Toton basisti Mike Porcaro soittamassa viisikielistä sähköbassoa.
Lähikuva kuusikielisen basson otelaudasta.
Viisikielinen akustinen Ovation-basso.

Bassokitara, sähköbasso tai pelkkä basso on sähkökitaran esimerkin mukaan tehty sähköinen kielisoitin, jossa on yleensä neljä, joskus myös viidestä jopa kahteentoista paksua kieltä, ja mikrofonit. Se korvasi kontrabasson ja nousi populaarimusiikin keskeisimpien soittimien joukkoon 1950-luvun lopussa.

Sisällysluettelo

Bassokitaroiden historia

Ensimmäiset sähköbassot olivat malliltaan ja periaatteeltaan tavallisia akustisia kontrabassoja, joiden soittajat asettivat sähkökitaran elektromagneettisen mikrofonin kontrabassonsa alle, ja yhdistivät tämän muunneltuun, bassotaajuuksia paremmin toistavaan kitaravahvistimeen. Vaihtoehtoisesti kitaristit soittivat kappaleiden basso-osuudet käyttäen kitaroidensa paksuimpia ja matalimmilla sävelillä soivimpia kieliä.

Paul Tutmarc kehitti 1930-luvulla kitaran tyylisen 4-kielisen basson, jota pidettiin sylissä kitaran tavoin, mikä oli outoa kontrabasson soittotapaan verrattuna. Audiovox-merkin myyntikatalogissa (1935–36) oli ensimmäinen nauhallinen, 4-kielinen sähköbasso. Soitinta kuvailtiin: "Kitaran muotoisena tätä uutta soitinta on helpompi soittaa ja kuljettaa." Myös nauhat helpottivat äänien löytämistä, ja tekivät uudesta soittimesta helpon oppia.[1]

Ensimmäisen kaupallisesti menestyneen sähköisen bassokitaran, Fender Precision Bassin kehitti Leo Fender 1950-luvulla. Yleisimmissä bassokitaratyypeissä on neljä kieltä, jotka on viritetty kontrabasson tapaan säveliin E, A, D ja G, mutta muitakin yleisiä virityksiä (esimerkiksi A, D, G, C) alettiin käyttää.

Akustisia bassokitaroita on myös olemassa, mutta niitä käytetään harvemmin, pääasiassa kevyessä akustisessa musiikissa.

Monikieliset bassot

Myös viisi- ja kuusikieliset bassokitarat ovat suhteellisen yleisiä. Viisikielinen on muuten kuin tavallinen nelikielinen, mutta siinä on tyypillisten E, A, D ja G kielten lisäksi matala B ennen E-kieltä. Kuusikielisissä on vastaavassa paikassa matala B, ja kuudes E, A, D ja G kielten jälkeen korkeampi C.

5-kielisissä bassoissa matalin kieli voi myös olla F#, 6-kielisissä myös C:n paikalla voi olla F.

Parikieliset bassot

Joiltakin valmistajilta löytyy myös parikielisiä bassoja. Yleisin on 8-kielinen, ja niitä soitetaan kuten tavallista nelikielistä bassoa, niissä kielet ovat kuitenkin pareittain kuten esimerkiksi 12-kielisessä kitarassa, ja jokainen kielipari vastaa yhtä kieltä. Kunkin kieliparin ensimmäinen kieli on normaali bassokieli, ja toinen kieli ohuempi, viritettynä bassokieltä oktaavia korkeammalle, luoden näin ainutlaatuisen soundin.

Parikielisiä bassoja käytetään harvoin, tunnetuin parikielistä bassoa käyttävä muusikko lienee Led Zeppelinin basisti John Paul Jones joka on soolouransa aikana käyttänyt paljon kahdeksankielistä bassoa. Myös Manowar-yhtyeen basisti Joey DeMaio käyttää usein sekä kahdeksan- että nelikielistä piccolobassoa.

Kahdeksankielisestä bassosta on myös olemassa 12-kielisiä versioita. Näissä kuhunkin kielipariin on lisätty vielä kolmas, bassokieltä kaksi oktaavia korkeammalle viritetty kieli.

Kitarabassot

Nykyisin tietyt merkit ovat alkaneet valmistaa myös erityisiä, kitaran ja basson yhdistelmiä joissa samalla kaulalla saattaa olla jopa kahdeksasta kahteentoista kieltä. Tällaisissa bassoissa skaalan paksuimmat kielet ovat bassokieliä, ja ohuimmat tavallisia sähkökitaran kieliä. Kahdeksankielisen kitara-bassoyhdistelmän teki tunnetuksi Charlie Hunter, jonka soittimessa on kolme basson, ja viisi kitaran kieltä. Charlie Hunterin nimikkomallia valmistaa Novax Guitars. Samanlaisia soittimia valmistaa myös yhdysvaltalainen Conklin Guitars, ja molemmat valmistajat ovat erikoistuneet monikielisiin yhdistelmäsoittimiin joiden nauhat ovat kaulalla toisiinsa nähden viuhkan muodossa, ja näin mahdollistaa paksujen ja ohuiden kielten vaatimien eripituisten mensuurien käytön samalla kaulalla.

Nauhattomat bassot

Useimmissa bassoissa on muiden kitaroiden tapaan nauhat otelaudalla erottamassa sävelet toisistaan. Jotkut bassokitaristit suosivat kuitenkin nauhattomia bassoja, joilla voi soittaa lukemattoman määrän mikrotonisia säveliä. Nauhattoman basson teki tunnetuksi kuuluisa yhdysvaltalainen jazzbasisti Jaco Pastorius.

Mensuurit

Bassokitarat jaetaan yleensä lyhytskaalaisiin, normaaliskaalaisiin ja pitkäskaalaisiin soittimiin sen mukaan, miten pitkä kielen soiva osa eli mensuuri on. Lyhytskaalaisen bassokitaran (esimerkiksi Fender Mustang Bassin) kaula on tavallisia bassokitaroita lyhyempi ja nauhojen väli kapeampi. Pitkäskaalaisen bassokitaran kaula on usein tavallista pitempi. Pitkäskaalainen bassokitara voidaan helpommin virittää alavireiseksi, jolloin matalamman rekisterin nuotit soivat tarkemmin kieleen kohdistuvan kovemman jännityksen ansiosta. Lyhytskaalaisten bassojen mensuuri on yleensä 30-33 tuumaa, normaaliskaalaisten 34 tuumaa ja pitkäskaalaisten 35 tuumaa tai enemmän.

Soittaminen ja eri musiikkityylit

Kieliä näppäillään yleensä sormilla, mutta plektran käyttö on myös yleistä. Plektra tuottaa hieman "terävämmän" ja selvemmän äänen, sormilla aikaan saa pehmeän äänen.

Rockyhtyeissä bassokitara on lähes pakollinen soitin. Yleensä basisti soittaa bassolla yksinkertaista ja helppoa komppia tai kuviota. Basisteilla on erityisen merkittävä rooli intensiivistä rytmiä korostavassa funk-musiikissa sekä usein myös jazzissa, jossa tavanomaisia ovat pitkät ja teknisesti vaativat improvisoidut bassosoolot. Tästä hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Allan Holdsworthin kappale Pud Wud jolla soittaa bassoa sessiomuusikko Jimmy Johnson. Eri musiikkityylien historiasta löytyy useita tunnustettuja virtuoosibasisteja.

Slap bass ja muut soittotekniikat

Funkin myötä tunnetuksi tuli myös slap bass, joka tunnetaan myös nimellä "peukutus" (engl. slapping). Siihen liittyy kahdenlaista tekniikkaa. Alempia kieliä (E, A) isketään peukalolla, jolloin saadaan aikaan perkussiivinen efekti (engl. thumping). Tämä tekniikka yhdistetään ylempien kielten näppäykseen, jossa etu- tai keskisormella vedetään kieliä alhaalta päin, jolloin kieli iskeytyessään otelautaan saa aikaan hyvin terävän äänen (engl. popping). Näiden tekniikkojen yhdistelyjen lisäksi slap bass -tyyliin kuuluu myös tiettyjen äänten vaimennus sormien (engl. damping) tai kämmenselän (engl. palm muting) avulla, sekä äänen muodostaminen pelkästään 'vasaroimalla' se vasemmalla kädellä (engl. hammer-on). Peukutuksessa voidaan myös käyttää plektran kaltaisia apuvälineitä, kuten Funk Fingers.

Tunnettuja peukkubasson taitajia ovat esimerkiksi Stuart Hamm joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Joe Satrianin ja Steve Vain kanssa. Toinen merkittävä nimi on Marcus Miller joka tunnetaan muun muassa soolomateriaalistaan ja yhteistyöstään Miles Davisin kanssa.

Useimmiten sähköbassolla tuotetaan puhdasta ja matalaa ääntä, mutta basistit voivat myös hyödyntää etuasteeseen yliohjattua äänisignaalia, joka tuottaa putkivahvistimilla särön tai transistorivahvistimien kanssa käytettyjä erillisiä efektipedaaleja sähkökitaristien tapaan. Hyvänä esimerkkinä tällaista soundia käyttävästä basistista on Motörheadin Lemmy Kilmister, jonka koko bassosoundi perustuu yliohjaukseen.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Model #736 Electronic Bass Fiddle (saksaksi)
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Bassokitara

This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.